Punkaharjun puutyöntekijät ry

Osaston tarkoituksena on toimialueellaan toimia Puu- ja erityisalojen liiton työehtosopimusaloilla työskentelevien palkansaaja jäsentensä työ- ja palkkaehtojen sekä yleisten taloudellisten, sosiaalisten ja oikeudellisten etujen parantamiseksi.

Osallistumalla ammattiosaston tilaisuuksiin ja toimintaan jäsen voi tuoda oman mielipiteensä mukaan keskusteluun, jonka perusteella toimintaa suunnataan. Ammattiosastojen esitykset ovat perustana liiton valmistellessa mm työehtosopimuksia.
Osallistumalla luottamushenkilöiden ja ammattiosaston toimihenkilöiden valintaan jäsen vaikuttaa siihen, ketkä asioita hoitavat. Joka viides vuosi voi vaikuttaa liiton toiminnan suuntaan äänestämällä liittokokousvaaleissa. Työpaikoilla työehtosopimusten toteutumista valvovat luottamusmiehet. Liiton palkattu henkilökunta aluetoimistoissa ja keskustoimistossa auttavat niin luottamusmiestä kuin yksittäistä jäsentäkin. Ja kai solidaarisuuskin merkitsee Sinulle jotain, eli myös heikommat huomioidaan.
Lisäksi ammattiosasto järjestää matkoja;
– Jääkiekko-otteluun
– Huvipuistoon, koko perheelle suunnattu
– Talvilomamatka laskettelukeskukseen tai kesälomamatka esim Tallinnaan
– Teatteri- / konserttimatkan
Ja vielä;
– Pilkki- ja rannalta ongintakilpailuja
– Salibandy- ja lentopallo
– Koulutusta
– Ym

Yhteystiedot

Nimi

Kari Laukkanen

Osoite

Savonlinna

Puhelin

040 506 3983

Email

kvj.laukkanen@gmail.com

Yhdistyksen tapahtumat

Yhdistyksellä ei ole Yssiin tallennettuja tapahtumia.

Lähetä viesti yhdistykselle

Lähetä yhteydenottopyyntö

Jaa sivu myös muillekin